JUKKA VASTARANTA

Paloheinä XC

Edelliskerran olin Paloheinässä yli kymmenen vuotta sitten kisoissa. Nyt oli aika tehdä paluu ruohikkonyppylälle. Kisassa oli tällä kertaa mukana ensimmäistä XC-cupin kisaan verrattuna kovempia kuskeja. Veljeni ja Kananen olivat paikalla. Kananen avasi kauheaa kyytiä ja ajattelinkin, että en pysty jatkamaan tätä kauaa. Hinkkasin kuitenkin perässä, koska maastokisoissa kuuluu ajaa aina täysiä. Kimmo onneksi hellitti vauhtia hieman ja metsäosuuksilla huomasin olevani nopeampi. Toisella kierroksella iskinkin polulla ja aloin tekemään kaulaa Kimmoon. Kisa oli kuitenkin tällä kertaa ihan kunnon kisa ja joutui ajamaan koko ajan täyttä vauhtia.

Radasta oltiin montaa mieltä, mutta mielestäni se oli mukavan nopea teknisine osuuksineen. Hienoa oli, että tie suudet olivat asfalttia purun sijaan, joten pyöräkin liikkui niillä herkästi. Rata oli hieno ajaa, mutta ei ulkopuolinen ohi kulkeva henkilö voinut tietää, eikä saada millään selville, että Paloheinässä oli kisat. Olisi hienoa ratkoa paremmuutta Suomen kovimmissa XC-kisoissa, jos paikalla olisi edes maalivaate. Olisi myös mukavaa pyytää tuttuja katsomaan kisoja, jos ei tarvitsisi hävetä, kun he eivät löydä lähtöaluetta.

Paljon on taas tapahtunut

Viimeisestä tarinasta on kulunut jo aika kauan ja sivuja ei ole tullut päiviteltyä. Suurena syynä siihen on ollut, että työskentelen nykyisin R-Tech:ssä pyörämyyjänä. Siihen päällee sitten treenit ja muut sähläykset, niin ei sitä tarinaa ehdi heittää. Tässä nyt kuitenkin viimeisen kahden kuukauden mullistavimmat asiat.

Tärkeä juttu oli, että Norvasto tarjosi R-Techistä minulle hommia. Työskentelen sielä niin paljon kuin treeneiltä kerkiän. Yleensähän se menee niin päin, että treenataan niin paljon kuin töiltä ehtii. Sain R-Tech:stä vielä maasturinkin alle kaiken lisäksi. Minulla on nyt taas mahdollisuus toteuttaa unelmaani ja pyrkiä maailman huipulle pyöräilyssä. Tavoite ei ole laskenut vaikka vaikeaa on ollut ja on edelleen. Ehkä kaikki ongelmat on vain lujittanut ajatusta siitä, mitä todella haluan tehdä.

Huhtikuun alussa ehdin käymään etelässä ajelemassa ja katselemassa aurinkoa. Hinkkasin maantiepyörällä ihan kunnon lenkkejä. Kulki yllättävän hyvin, sillä enhän ollut ajanut kahteen vuoteen, kuin kymmenen kertaa maantiepyörällä. Huonon pohjan kyllä huomasi pitemmillä lenkeillä. Lihakset tuntuivat pistelevän sisältäpäin.

Suoraan etelästä TS-kortteliin. Ihan hyvä jalka, mutta meinasin osua lentävään keilaan. Se siitä sitten.

Sitten oli vuorossa Susi-ajot. Siellä oli taas jalka ihan ok. Ei mikään hyvä. Pari kaveria irti meidän oma mies mukaan lukien, joten kolmas sija jäi minulle pitkän kirin jälkeen, jonka avasin 700m ennen maalia. Maantie kisojen ja lenkkien jälkeen olen aina kauheassa jumissa. Mies ei vielä kestä oikein jäykkää maantiellä ajamista. Käynkin edelleen Kokkolassa kerran viikossa hieronnassa.

Eilen olikin vuorossa kauden ensimmäinen maastokisa Kangasalla. Voitin ihan mukavalla erolla seuraavaan. Edellisestä urheilukilpailun voitostani olikin kulunut jo melki kolme vuotta. Silloin voitin Ster Electro Tourin (2.HC) yhden etapin. On ihan kiva palata voittoihin. Se kuitenkin antaa motivaatiota ja uskoa treenailla.

Eli tällä hetkellä menee ihan hyvin. Terveys on mennyt parempaan suuntaan. Minussa on kuitenkin vielä hieromalla esiin saatavia tehoja jäljellä aika lailla ja hoitoja tarvii jatkaa vielä pitkään. Vauhtikaan ei ole vielä riittävällä tasolla. Koitan nyt treenailla sopivasti ja koittaa sitten Juhannuksen jälkeen, jos miehestä olisi vielä pyöräilijäksi. Olisi hienoa,kun happi kulkisi ja tuntuisi, ettei reisiin saa millään happoja. Sitä odotellessa.