Mies on ihan tyhjä. Tänään tuli nälkä viiden minuutin ajon jälkeen vaikka tulikin syötyä iso aamupala. Sellainen josta voisi kantaa hieman huonoa omaa tuntoa. Eli sen älyttömän leipä satsin päälle tuli vedettyä kourallinen pipareita. Joskus kuitenkin nälkä yllättää vaikka sille ei löydy edes kunnon selitystä. Se on kuitenkin parempi, että joutuu syömään kunnolla pitääkseen nälän loitolla, kuin että kaikki suuhun laitettu siirtyy vyötärölle.
Joulukin tulossa. Meillä Vastarannoilla on ollut tapana syödä ihan kunnolla. Jouluna napsahtaa aina muutama kilo ylimääräistä. Eli tyhjä olo on aika positiivinan asia näin Joulun alla. Kun on vähän miinuksella, voi vetää ensimmäisen lautasen ruokaa ihan hyvällä omalla tunnolla.
Tohon Joulun yli selviämiseen ilman suurempaa painon nousua ei ole keksitty mitään konstia. Pää ei vain kestä kaikkien herkkujen edessä ja suuhun tulee tungettua kaikenlaista. Minulla on kuitenkin yksi vinkki. Vinkillä ei ole tieteellistä pohjaa ja sitä ei varmaan kuulisi ravintoterapeutin suusta. Aattona ja ehkä myös Joulupäivänä pitää syödä niin paljon, kun vain kerkiää. Siitä saa hyvän lähdön uudelle painontarkkailukaudelle, kun kantaa kamalaa morkkista jouluruuista. Jos taas Jouluna ei tule syötyä kunnolla, voi pienet herkuttelut perustella itselleen koko seuraavan vuoden sillä, että tulipahan oltua tarkkana noiden ruokien kanssa Jouluna. Siitä seuraa paljon suurempaa vahinkoa.
Kommentit