JUKKA VASTARANTA

Duell Bike-Center tukee Vastarantaa

Duell Bike-Center, joka on muummuassa Trekin ja Sramin Suomen maahantuoja, tuli tukemaan minua matkalla kohti Lontoon Olympialaisi. On mukavaa saada kotimaisia tukijoita. Kotimaiset tukijat lisäävät hyvää asennetta Suomea kohtaan. Jaksaa sitten treenata ja kilpailla myös kotimaassa, vaikka hiukan huonoissakin olosuhteissa, kun on ihmisiä, jotka haluavat minut täällä nähdä. Kotimainen tukija tuntuu aina paremmalta kuin ulkolainen. Ensimmäisiä yhteistyön antimia sain kokeille viikonloppuna. Allani viimeiset kolme päivää on ollut Trek Superfly Elite 29er. En ole ennen kokeillut isopyöräistä. 29er vastaan 26 herättää paljon keskustelua ja olen itsekin pohtinut asiaa ilman ajokokemusta. Ainakin mielessä voi tuottaa mielikuvan, että isot pyörät kulkevat tasaisemmin metsässä. Se on itsestään selvyys. Kysymys onkin, että onko kiihdytyksissä annettu tasoitus liikaa 26 kohtaan? Vai viekö 29er voiton, kun otetaan laskuihin sen tuomat edut? Olen ajanut pyörällä nyt 16 tuntia kolmen päivän aikana. Voin tällä kokemuksella sanoa, ettei lenkkeilijän kannata ainakaan huolia kiihdyttelyn raskaudesta. Lenkillä ajetaan kuitenkin aika tasaisesti ja lenkkeilijä nauttii varmasti ennemmän isojen pyörien loputtomasta rullauksesta, kuin niiden hiukan hitaammasta kiihdyttelystä. Vauhdissa on kuitenkin kivointa. 29erin tuomien etujen lista on melkoinen. 29er rullaa maantiellä vauhdissa uskomattoman kovaa. Pyörä myös pysyy vauhdissa maantiellä, kun se vauhtiin on saatu. Tuleekin olo, että polkemisen voi välillä lopettaa ja vauhti ei pysähdy. Ero on saman kaltainen, kuin ajaisi rullilla tai maantiellä. Ei kuitenkaan ihan niin suuri. Jännä olo tulee 29erin selässä myös siitä, että iso eturengas näyttää suurelta silmissä. Tulee turvallisuuden tunne. Renkaan taakse voi mennä esteitä piiloon. Tuntuu, että voisi ajaa mitä päin vain. Iso rengas ei anna mitään tökkäämisen merkkejä. Tätä tunnetta lisää vielä se, että mies on alempana napoihin nähden. Keskiö kulkee siis suhteessa matalammalla. Tämä vaikuttaa myös selvästi mutkissa. Mutkissa 29er on hienon tuntuinen. Se kääntyy hassusti kallistamalla. Tuota tunnetta en osaa vielä täysin selittää, mutta se tuntuu mukavalta mutkikkailla lumipoluilla. Lisää plussaa tulee vielä, että isot renkaat pitävät paremmin mutkissa kuin nousuissakin. 29erin selässä on myös vapaa olla. Tuntuu kuin olisin matkustaja. Ei ole niin paljoa väliä, missä miehen paino on. Mies on vain moottori keskellä pyörää ja ohjailee sitä. 26:lla ajaessa oli aina tunne, että menee nokilleen tai selälleen ja joutui jumppaamaan pyörän päällä. Noita hyviä puolia löytyy aika paljon. Luulen, että ne jotka 29erilla pääsee ajamaan, eivät helpolla palaa pieniin pyöriin. Gary Fisherin G2 geometriian ja rungon pituuten pitää vielä kiinnittää huomiota. Minulla on runko kokoa 17,5". Todellinen vaakaputken pituus on 60cm. Se on melko pitkä. Fisherin pyörissä vaakaputken pituus on kuitenkin kompensoitu lyhyellä stemmillä. Pyörässäni on 7cm stemmi. Pyörän kokoa valitsemassa ollessani sain paljon varoituksia, että noin pitkä pyörä tuntuisi kömpelöltä ja hitaalta kääntää. Kokemukseni ovat kuitenkin toisenlaiset. Pyörä tuntuu jopa liian nopealta. Se näyttää isolta, mutta tuntuu pieneltä. Se on hassu ilmiö. Voisiko siis sanoa, että Gary Fisher on miettinyt näitä asioita ja saanut aikaan geometrian, missä pitkä vaakaputki, pitkä akseliväli ja lyhyt stemmi yhdessä luovat ketterän tuntuisen vauhdissa vakaan pyörän. Kannattaa siis kerrankin uskoa, että G2 geometria ei ole pelkkää markkinoittihömppää ja ettei aina kannata pysyä perinteisissä ajatuksissa rungon ja kannattimen pituuden suhteen. Tämä on aikamoinen paketti 29er etuja ja ilmiöitä. Vaikea laittaa kaikki järkevään pakettiin. Nämä ovat kuitenkin ajatuksiani, joita tuli viikonlopun lenkeillä mieleen. Jos haluaa kaikista eduista selvän paketin, niitä rautalangasta Trekin kotisivuilla väännetään. Ne videot kannattaa käydä katsomassa. Gary Fisher videot

WWW.NEMOA.FI

Tampereen Talvikisat

Tampereella hiihdettiin tänään kilpaa Kaupissa harmaan jäätävissä tunnelmissa. Yöllä oli ollut pakkasta Nässyssä sijaitsevalla Siilinkarilla 28 astetta. Aamulla vielä mietitytti laskeeko pakkanen inhimillisiin lukemiin. Startatessani pakkasta oli noin kymmenen astetta ja keli ihan siedettävä vaikka tuuli lisäsikin pakkasen purevuutta. Pakkanen ei pääsyt puremaan kuitenkaan liian pahasti ja kulki ihan hyvin. Joulun yli olin harjoitellut vain pyörällä ja hiihtolenkkejä viimeisen 4 viikon aikana ehti kisojen alle kertyä vain viisi. Ei siis aivan tutulta tuntuneet sukset. Olo oli kuitenkin hyvä. Ei tukkoista ja suksi pysyi hyvin alla. Taisi jopa luistaakin ihan hyvin. Hiihdossa ei ollut kuitenkaan mitään iskua. Eli hiihdin mukavaa vauhtia ja mietin kuinka lopussa rykäisen oikein kovaa, mutta en kuitenkaan saanut rykäisyä aikaan. Maalissa sitten tuntui ettei olisi tehnyt mitään. Olisiko harjoittelun puutetta? Olin kuitenkin neljäs ja tyytyväinen. En tiedä koska uudestaan hiihdän. Ei ole oikein kunnon kisoja lähettyvillä. Tietääpähän kuitenkin nyt, ettei harjoittelu ole mennyt ihan hukkaan pyörä hommia ajatellen.

Kiitos äänestäjille!

On hienoa tulla valituksi Vuoden pyöräilijäksi. Arvostan sitä korkeammalle kuin Suomenmestaruutta. Suomenmestariksi voi päästä vahvoilla reisllä, mutta Vuoden pyöräijiän titteliin vaaditaan myös, ettei ole suututtanut ainakaan 40% enempää Fillarin lukijoista. Minulla on ollut tapana kirjoitella hiukan terävästi asioista, vaihdella lajeja tiuhaan ja tehdä erilaisia mielipiteitä jakavia tempauksia. On kuitenkin hienoa huomata, että kaikki edellä mainittu on jäänyt kakkosalalle ja suomalainen harrastajakunta on ottanut minun seikkailut mielellään vastaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Tämä antaa uskoa taas jatkaa ajamista hiukan huonompinakin päivinä. Tahdon kiittää äänestäjiä tästä kunniasta, mutta myös tukijoita jotka ovat tämän mahdollistaneet.

Lähimpää löytyy tietenkin ne kovimmat tukijat, eli vanhemmat ja tyttöystävä. He ovat minun kohdallaan tehneet sellaisia tekoja, joita monille ei tule edes mieleen.

Leo Saario antoi kokonaan uuden elämän. Se on iso juttu!

SPU on tehnyt hienoa työtä tänä vuonna. Esille haluaisin nostaa ainakin Markku Niemisen ja Mikko Peltosen. Heidän kanssaan on eniten puuhattu.

Tampereen Pyörä-Union on tukenut tasaisen varmasti.

Sitten tulee Sponsorit. Suurin tuki on tullut pyörä/suksi kaupalta www.peloton.fi. Aloitin kauden tyhjästä kesäkuun alussa. Ei yhtään tulosta maastopuolelta. Yksi puhelu Pelottomaan ja alla oli kaksi Fujia. Näillä Fujeilla kahden kuukauden aikana tuli minulle kauden suurin menestys mukaan lukien Maratonin EM-kisojen neljäs sija. Se oli satsaus Pelottomalta, jota ilman ei oltaisi tässä.

 

Kiitos myös WWW.NEMOA.FI. Heidän infrapuna pusseilla lihakseni pysyivät pehmeinä hiukan rankemmissakin kisoissa.

 

Muitakin on mukana tietenkin ollut, mutta tässä tältä kaudelta suurimpaan rooliin nousseet ihmiset ja sponsorit. Kiitos!

Matti Helminen	5,8%
Kimmo Kananen	11,5%
Matti Lehikoinen	2,8%
Riku Länsiö	6,5%
Henri Ojala	6,9%
Paula Oksman	3,5%
Pia Sundstedt	9,5%
Jukka Vastaranta	40,8%
Jussi Veikkanen	12,7%

 

 

 

Pyöräilijöitä kilpaladulla

Olen nyt Fecebook Athlete

Pyöräilijäthän viettävät tähän aikaan vuodesta kauden hiljaisia aikoja. Ei treenailla liikaa, eikä ainakaan oteta miehestä kaikkea ulos. Itse omaan kilpahiihtotaustan ja tyttöni Sonja on myös kilpahiihtäjä, joten olen pitänyt tapana hiihtää muutamia startteja vuodessa. Ne antavat sopivaa vauhtia mieheen ja muita kovia harjoituksia ei sitten talven aikaan oikein tarvikaan tehdä. Kunhan käy lenkillä.

Tänään hiihdettiin Etelä-Suomen kilpailukauden avaus Lempäälässä. Lempäälässä on otettu jo tavaksi saada latu kuntoon heti, kun on pienikin mahdollisuus. Tänä vuonna talvi on ollut melko kylmä, joten Lempäälässä oli erittäinkin hienot olosuhteet, vaikkakin rata oli hiukan lyhyt 1.3km/kierros. Miesten sarjaan osallistui varsin runsas joukko ja hiihtäjiä olikin Hämeen miesten lisäksi ainakin itärajalta ja ruotsinlielisiltä alueilta.

En ollut tehnyt mitään terävää harjoitusta sitten viimeisen pyöräkisan 10.10., joten osasin odottaa, ettei meno olisi kovin herkkää. Suurin ongelmani kuitenkin oli saada puhtaita hiihtoliikeitä aikaiseksi. Tuntui kuin sukset ei pysyisi alla ja loivissa nousuissakaan en saanut tuotettua voimaa millään oikeaan suuntaan. Loivat kaarteetkin tuottivat tuskaa ja meinasin ajautua monesti ulos. Sain kuitenkin aikaan neljännen sijan. Olen siihen tyytyväinen sillä hiihtoa tälle kaudelle on tullut treenattua 15 tuntia ja kisan aikana minua hiukan hävetti hiihtää, kun hiihto tuntui sellaiselta räpellykseltä. Olisiko tulostani hiukan avittaneet liukkaat sukset ja hyvä peesi? Sain jopa aurailla peesini perässä alamäissä. En tiedä mitä Sonjan äiti oli pohjiin jynssännyt.

Toinen suomalainen maastopyöräilijä Sonja Kallio oli myös viivalla. Sonja on ajellut enemmän pyörää tänä vuonna, kuin keskittynyt erilaisiin hiihtoharjoitteisiin. Hän on ollut suksilla nyt noin 9 tuntia Hervannan pimeässä kivikossa. Sonja avasi kautensa paremmin kuin koskaan hiihtäen toiseksi. Voisiko siis todeta, ettei hiihto ja pyöräily ainakaan haittaa tee toisilleen, vaikka niin monesti kuuleekin todellisten hiihtomiesten sanovan.

Tulokset:

 

Talven treenejä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun ei oikein tiedä, mitä tekisi. Menneen kauden kisat ovat jo aika kaukana, tulevaa kautta suunnitellaan ja painetta taas kuntoon pääsemisestä alkaa kertymään. Vielä kuitenkin haluaa pitää liiallisen satsauksen loitolla, ettei kaikki voimat kuluisi jo ennen kauden alkua. Ei kuitenkaan voi olla liian löysällä harjoittelulla, ettei kunnon löytäminen kasvaisi liian suureksi projektiksi. Mielenkiintoiseksi tämän vuodenajan tekee myös kelit. Ne eivät tunnu hyviltä oikein mihinkään. Oikeastaan kaikkea voi tehdä, mutta kaikkea joutuu tekemään hiukan selviytyjä meiningillä. Teen tällä hetkellä ristiin pyöräilyä, hiihtoa ja juoksua. Hiihtoon Tampereelta löytyy vain kilometrin latu Hervannasta ja sekin alkaa muistuttaa luistinrataa. Juosta voi missä vain, mutta kyllä siihenkin tuntuu ulkoilureitit olevan hiukan liukkaat. Ajaminenhan onnistuisi, mutta -10 asteen molemmin puolin heittelevä lämpötila tekee siitä, kuin myös edella mainituista lajeista, vallan jäätävää. Tämän hetken harjoitteluni koostuukin muutamasta lyhyesta lenkistä päivässä. Aamuisin olen käynyt hiihtämässä 1.5 tunnista 2 tuntiin ja illalla olen toistanut hiihtolenkin tai juossut 0.5 tunnista tuntiin. Pyörää olen ajanut harvemmin ja vain lauhan päivän sattuessa. Pyörällä olen kuitenkin koittanut ajaa sen verran, että tuntuma säilyisi. Viime vuonna pidin neljän kuukauden totaalisen tauon pyöräilystä ja ensimmäinen kuukausi pyörällä menikin erilaisten vaivojen hoitelemisessa. Tarvii nyt toivoa, että tännekin tulisi lunta ja pääsisi hiihtämään kunnollisia lenkkejä. Saisi sitten aloitettua määrällisesti kovemman harjoittelun, joka olisi kovempää lihaksille kuin päälle.

GP Beringen kuvina

 

 

GP Beringen Belgia

Jatkoin hyviä syksyisiä esityksiäni GP Beringenissä Belgiassa tänään. Kilpailu ajettiin vanhan kaivoksen jätemäessä. Ei mikään suojeltu luontokohde, mikä herättäisi ihastelua ajajien silmissä, mutta rata siellä oli ihan ok. Korkeuseroa oli 75m kierroksella. Se noustiin melki kokonaan yhdessä osassa, joten kisassa oli kipuamismeininkiä. Rata oli ihmeellistä kaivos jätettä ja yöllä oli satanut, joten rata oli kurainen. Moni kuski lähti kisaan kurakelikumeilla, mutta itse laitoin alle Maxxiksen Fly Weight kumit. Ne ovat nopealle alustalle tarkoitetut kevyet renkaat. Kura muuttuikin aika sitkeäksi ja olin tyytyväinen kumeihini. Viimeisellä kierroksella alkoi kuitenkin sataa todella rankasti ja rata oli minuutissa liukas. Olin juuri noussut toiselle sijalle, mutta en enää vaan pysynyt kumeillani pystyssä ja menetin yhden sijan viimeisellä kahdella kilometrillä laskuosuudella. Mies on kuitenkin tyytyväinen tulokseen. Tuntuu, että jokainen hyvä tulos näin syksyllä on pelkkää plussaa. Henkisesti kausi on jo vähän ajettu. Aina vasta lähtöviivalla herää kisamies. Viikot menee suunnitellessa jo tulevia kausia.

Sonja Kallio voittoon Tampereella, XCO cup finaali

Tampereella ajettiin kylmissä ja sateisissa olosuhteissa XCO cupin finaali. Naisten sarjassa nähtiin jotain uutta vanhasta kaavasta poikkeavaa, kun uusi tulokas Sonja Kallio otti voiton reilulla erolla hallitsevaan Suomen mestariin Paula Oksmaniin. Sonja aloitti maastopyöräilyn vuosi sitten kesällä seurattuaan vuoden verran poikaystävänsä (Jukka Vastarannan) touhuja. Sonja aloitti tekniikan osalta nollista, mutta kuntopohjaa ja tahtoa tytöstä löytyy, mistä parhaana todistuksena on alle 23 vuotiaiden hiihdon Suomen mestaruus viime talvelta. Tekniikka on parantunut pikkuhiljaa tai oikeastaan todella suurin harppauksin. Sonja aloitti kilpailut tänä vuonna vasta SM-kisoilla Turussa, jossa rata ei ollut hänelle suotuisa. Ratahan oli erittäin möykkyinen. Tuloksena oli kuitenkin hopea. Seuraava viikonloppu menikin sitten paremmin Lahdessa. Lahdessa oli lajille ominainen hieno rata. Sonja ajoi siellä pitkän matkan ollen sillä naisista ja monesta miehestäkin selvästi nopeampi. Kilpailun vai kuntoilun järjestäjät olivat kuitenkin järjestäneet naisille vain kuntosarjan ja erehdyin ilmoittamaan Sonjan kilpasarjaan luullen, että Suomessa uskotaan ja kannustetaan naisia myös kilpailemiseen. Naisille oli kuitenkin vain kuntosarja ja se ei selvinnyt meille edes vielä numeroa hakiessa. Olikohan numeron jakaja likinäköinen, sillä ei huomannut Sonjaa naiseksi vaan antoi rehdisti miesten sarjan numeron. Seuraava koitos oli Luoston SM-maraton. Rata oli taas vallan möykkyinen ja Sonja kärsi teknisistä murheista kaatumisen seurauksena. Hän ajoi kuitenkin kolmanneksi. Lamminpäässä kuitenkin kaikki osui kohdalleen. Yhtenä suurena uutena tekijänä oli varmasti uusi pyörä, jonka tarjosi www.peloton.fi . Allaan Sonjalla oli ensi kertaa täysjousto FUJI DSR 1.0, joka oli kuulemma lentänyt märkien juurien päällä. Olisin itse halunnut nähdä kuinka Sonja lensi. Sonja ei enää halua muihin pyöriin koskeakaan. Itsekin luulen, että täysjousto sopii kuljettajille, joilla pyörä ei ole vielä ihan hanskassa ja lihaksisto kehittynyt ottamaan iskuja vastaan. Kun pyörä menee rauhallisesti yhteen suuntaan kuljettajan on vain keskityttävä polkemiseen. Kuski on kuin moottori. Nyt onkin vain ajan kysymys, koska sekä naisia, että miehiä Suomen maastopyöräilyssä hallitsee Vastaranta.

 

Voitin monia huippuja Saalhausenissa

Saksassa Saalhausenissa ajettiin Bundesligan finaali viikonloppuna. Kilpailu oli ykkös katekorian kisa, joten viivalla oli monia huippuja. Sain paikan lähtöön rivistä kolme, perus vääntäjänä hivutin itseni kuitenkin toiseen riviin. Sain hyvän lähdön ja muutaman kilometrin ajon jälkeen vauhti tuli niin kovaksi, että kärkeen muodostui kolmen miehen ryhmä. Ryhmässä ajoivat niin kokeneet kuin vähän uudemmatkin nimet Näf, Fumic ja Vastaranta. Saimme kaulaa muihin kuskeihin. Toiselle kierrokselle lähtiessä kilpailun kovimmassa nousussa Fumic lisäsi vauhtia ja Näf joutui antautumaan. Seurasin kuitenkin itse Fumicia vielä varsin hyvin mielin. Toisella kierroksella laskussa jäin kuitenkin Fumicista ja häneen tuli 10 sekunnin ero. Ajoin erittäin kevyillä 330 grammaa painavilla erittäin liukkailla renkailla, joten laskuissa ei ollut mitään saumaa seurata. Pääsin nousuissa vielä lähelle Fumicia, mutta rako kasvoi 20 sekuntiin. Takanani alkoi näkymään kuuden miehen ryhmä joten ajatteli radan pitkällä tieosuudella ottaa iisisti, sillä ryhmä saisi minut kuitenkin kiinni. Ryhmä jyräsi ylitseni, mutta jäin siihen roikkumaan. Seuraavassa nousussa olisiko ollut neljäs kierros ja Fumic oli jo saavutettu, joku lisäsi vähän vauhtia nousussa ja porukka hajosi jälleen. Keulaan tuli viiden miehen ryhmä ja mina perässä Rabobank kuskien kanssa. Heillä oli yksi mies keulilla, joten he uikuttivat vetovuoroa tarjotessa. Siinä sitten kärki pääsi kauas ennen kuin seuraavassa nousussa jätin Rabon kaverit lopullisesti. Hinkkasin sitten 20 sekuntia kärkiryhmän perässä. Kärjestä tippui Meridan Rudy ja hän taas jäi perääni kunnes iskin ja jätin hänet. Hän kuitenkin taas hidasti matkaani kärkeen. Sain neljän miehen kärkiryhmän kiinni viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Ensimmäisessä nousussa kuitenkin Milatz iski ja porukka meni tasaisille palasille 5 sekunnin välein. kärjessä Milatz, toisena Emil Lindgren, Manuel Fumic ja minä. Sain tiepätkällä Fumicin kiinni. Hän ei tietenkään vetänyt, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa enää himmata, sillä takaa tuli kovia kuskeja kuten Näf. Ei uskaltanut passata. Vedin täysiä viimeiselle kilometrille saakka. Fumic pääsi ohitseni viimeiselle tekniselle osuudelle. Osuus päättyi pieneen töppäreeseen, minkä päälle pääsi juuri ja juuri. Fumic on jotenkin sen tyylinen tyyppi, että kun hän hidasti ennen töppyrää, tuli mieleeni, että hän voisi tehdä venäläiset ja pysähtyä töppäreen päälle, että joutuisin pysähtymään. Aavistin oikein. Fumic pysähtyi. Onneksi latasin eri linjaa heinikon kautta töppäreen päälle ja nyt Fumic jai paikalleen,kun minä kiisin ohi. Hän ei saavuttanut minua ennen maalia ja tulin kolmanneksi. Fumic oli hiljaista miestä, kun menin kättelemään maaliin tulon jälkeen ja kehumaan häntä hyvästä yrityksestä.

Results:
1. Milatz Moritz, GER Multivan Merida Biking Team 1:44.46,2
2. Lindgren Emil, SWE Rabobank Giant Team + 0.07,9
3. Vastaranta Jukka, FIN Trek-Brentjens MTB Racing Team +0.19,2
4. Fumic Manuel, GER Cannondale Factory Racing +0.25,4
5. Van Houts Rudi, NED Multivan Merida Biking Team +1.12,2
6. Naf Ralph, SUI Multivan Merida Biking Team +1.50,7
7. Gujan Martin, SUI Cannondale Factory Racing +1.55,9
8. Kurschat Wolfram, GER Topeak Ergon Racing Team +2.28,6
9. Moorlag Henk Jaap, NED Rabobank Giant Team +3.53,4
10. Mennen Robert, GER Topeak Ergon Racing Team + 4.09,1

 

Photo: Armin M. Küstenbrück

SM-maraton Luostolla

Jukka voitti maratonin mestaruuden tänään Luostolla. Minulle se on erittäin hyvä asia. Saan nyt jatkaa ristiretkiäni Suomen siniristipaidassa. Se helpottaa pakkaamista, kun on XCO:n ja XCM:n mestari. Kassissa on vain valkoista vaatetta. Tämän Suomen vierailun ainoa vapaa viikonloppu meni jälleen matkaillessa. Luosto on niin Suomen äärilaidoilla, että samalla vaivalla voisi lähteä eteläänkin. tänne kuitenkin tultiin. Olen hiihdellyt talvisin paljon täällä. Odottelinkin erittäin kaunista ja hienoa rataa. Odotin oikeaa elämystä. Metsähallitus oli kuitenkin järjestäjän kiusaksi evännyt oikeuden ajaa vaellusreiteillä. Kisa jouduttiin ajamaan sitten hiukan epämiellyttävällä reitillä. Rata oli korkeuseroiltaa Luostolle erittäin tasainen. Polun tai siis kohdan, missä kuskien piti ajaa, pohjaa ei taas voi moittia tasaiseksi. Se oli pelkkää pikku ryskytystä koko lenkki. Tämmöinen ajelu on erittäin rankkaa. Pelkäsin, että ranteeni katkeaa tai ainakin tulehtuu tärinän seurauksena. Maaliin onneksi niillä selvisin. Ajellassa mietin vain kuinka kavereiden, jotka ei jyskytä joka päivä metsässä montaa tuntia paikat kestävät. Suomessa ajetaan paljon täysjoustolla. En ihmettele valintaa tämän vuoden SM-kisojen jälkeen. Ongelmana on vaan, että jos lähtee ulkomaille kisoihin ja luulee, että näin mennään sielläkin, on kohtalo aika kova. Ei siellä voi ajella tanko taivaassa ja metri joustoa takana ja edessä. kisat ovat nopeita ja se voittaa kuka on herkin irtoamaan mutkasta. En nyt halua luoda mitään opettavaista ilmapiiriä, mutta jos halutaan lisää kuskeja Suomesta, ensimmäinen askel siihen suuntaan olisi alkaa järjestämään todellisia maastopyöräilykilpailuja lajille tavanomaisilla radoilla. Ei meidän tarvitse olla poikkeus kaikessa. Pyöräily on hieno laji. Ei sitä saisi yhdistää suojalkopolloilun kaltaiseen sekavaan touhuiluun.