JUKKA VASTARANTA

GP Beringen kuvina

 

 

GP Beringen Belgia

Jatkoin hyviä syksyisiä esityksiäni GP Beringenissä Belgiassa tänään. Kilpailu ajettiin vanhan kaivoksen jätemäessä. Ei mikään suojeltu luontokohde, mikä herättäisi ihastelua ajajien silmissä, mutta rata siellä oli ihan ok. Korkeuseroa oli 75m kierroksella. Se noustiin melki kokonaan yhdessä osassa, joten kisassa oli kipuamismeininkiä. Rata oli ihmeellistä kaivos jätettä ja yöllä oli satanut, joten rata oli kurainen. Moni kuski lähti kisaan kurakelikumeilla, mutta itse laitoin alle Maxxiksen Fly Weight kumit. Ne ovat nopealle alustalle tarkoitetut kevyet renkaat. Kura muuttuikin aika sitkeäksi ja olin tyytyväinen kumeihini. Viimeisellä kierroksella alkoi kuitenkin sataa todella rankasti ja rata oli minuutissa liukas. Olin juuri noussut toiselle sijalle, mutta en enää vaan pysynyt kumeillani pystyssä ja menetin yhden sijan viimeisellä kahdella kilometrillä laskuosuudella. Mies on kuitenkin tyytyväinen tulokseen. Tuntuu, että jokainen hyvä tulos näin syksyllä on pelkkää plussaa. Henkisesti kausi on jo vähän ajettu. Aina vasta lähtöviivalla herää kisamies. Viikot menee suunnitellessa jo tulevia kausia.

Sonja Kallio voittoon Tampereella, XCO cup finaali

Tampereella ajettiin kylmissä ja sateisissa olosuhteissa XCO cupin finaali. Naisten sarjassa nähtiin jotain uutta vanhasta kaavasta poikkeavaa, kun uusi tulokas Sonja Kallio otti voiton reilulla erolla hallitsevaan Suomen mestariin Paula Oksmaniin. Sonja aloitti maastopyöräilyn vuosi sitten kesällä seurattuaan vuoden verran poikaystävänsä (Jukka Vastarannan) touhuja. Sonja aloitti tekniikan osalta nollista, mutta kuntopohjaa ja tahtoa tytöstä löytyy, mistä parhaana todistuksena on alle 23 vuotiaiden hiihdon Suomen mestaruus viime talvelta. Tekniikka on parantunut pikkuhiljaa tai oikeastaan todella suurin harppauksin. Sonja aloitti kilpailut tänä vuonna vasta SM-kisoilla Turussa, jossa rata ei ollut hänelle suotuisa. Ratahan oli erittäin möykkyinen. Tuloksena oli kuitenkin hopea. Seuraava viikonloppu menikin sitten paremmin Lahdessa. Lahdessa oli lajille ominainen hieno rata. Sonja ajoi siellä pitkän matkan ollen sillä naisista ja monesta miehestäkin selvästi nopeampi. Kilpailun vai kuntoilun järjestäjät olivat kuitenkin järjestäneet naisille vain kuntosarjan ja erehdyin ilmoittamaan Sonjan kilpasarjaan luullen, että Suomessa uskotaan ja kannustetaan naisia myös kilpailemiseen. Naisille oli kuitenkin vain kuntosarja ja se ei selvinnyt meille edes vielä numeroa hakiessa. Olikohan numeron jakaja likinäköinen, sillä ei huomannut Sonjaa naiseksi vaan antoi rehdisti miesten sarjan numeron. Seuraava koitos oli Luoston SM-maraton. Rata oli taas vallan möykkyinen ja Sonja kärsi teknisistä murheista kaatumisen seurauksena. Hän ajoi kuitenkin kolmanneksi. Lamminpäässä kuitenkin kaikki osui kohdalleen. Yhtenä suurena uutena tekijänä oli varmasti uusi pyörä, jonka tarjosi www.peloton.fi . Allaan Sonjalla oli ensi kertaa täysjousto FUJI DSR 1.0, joka oli kuulemma lentänyt märkien juurien päällä. Olisin itse halunnut nähdä kuinka Sonja lensi. Sonja ei enää halua muihin pyöriin koskeakaan. Itsekin luulen, että täysjousto sopii kuljettajille, joilla pyörä ei ole vielä ihan hanskassa ja lihaksisto kehittynyt ottamaan iskuja vastaan. Kun pyörä menee rauhallisesti yhteen suuntaan kuljettajan on vain keskityttävä polkemiseen. Kuski on kuin moottori. Nyt onkin vain ajan kysymys, koska sekä naisia, että miehiä Suomen maastopyöräilyssä hallitsee Vastaranta.

 

Voitin monia huippuja Saalhausenissa

Saksassa Saalhausenissa ajettiin Bundesligan finaali viikonloppuna. Kilpailu oli ykkös katekorian kisa, joten viivalla oli monia huippuja. Sain paikan lähtöön rivistä kolme, perus vääntäjänä hivutin itseni kuitenkin toiseen riviin. Sain hyvän lähdön ja muutaman kilometrin ajon jälkeen vauhti tuli niin kovaksi, että kärkeen muodostui kolmen miehen ryhmä. Ryhmässä ajoivat niin kokeneet kuin vähän uudemmatkin nimet Näf, Fumic ja Vastaranta. Saimme kaulaa muihin kuskeihin. Toiselle kierrokselle lähtiessä kilpailun kovimmassa nousussa Fumic lisäsi vauhtia ja Näf joutui antautumaan. Seurasin kuitenkin itse Fumicia vielä varsin hyvin mielin. Toisella kierroksella laskussa jäin kuitenkin Fumicista ja häneen tuli 10 sekunnin ero. Ajoin erittäin kevyillä 330 grammaa painavilla erittäin liukkailla renkailla, joten laskuissa ei ollut mitään saumaa seurata. Pääsin nousuissa vielä lähelle Fumicia, mutta rako kasvoi 20 sekuntiin. Takanani alkoi näkymään kuuden miehen ryhmä joten ajatteli radan pitkällä tieosuudella ottaa iisisti, sillä ryhmä saisi minut kuitenkin kiinni. Ryhmä jyräsi ylitseni, mutta jäin siihen roikkumaan. Seuraavassa nousussa olisiko ollut neljäs kierros ja Fumic oli jo saavutettu, joku lisäsi vähän vauhtia nousussa ja porukka hajosi jälleen. Keulaan tuli viiden miehen ryhmä ja mina perässä Rabobank kuskien kanssa. Heillä oli yksi mies keulilla, joten he uikuttivat vetovuoroa tarjotessa. Siinä sitten kärki pääsi kauas ennen kuin seuraavassa nousussa jätin Rabon kaverit lopullisesti. Hinkkasin sitten 20 sekuntia kärkiryhmän perässä. Kärjestä tippui Meridan Rudy ja hän taas jäi perääni kunnes iskin ja jätin hänet. Hän kuitenkin taas hidasti matkaani kärkeen. Sain neljän miehen kärkiryhmän kiinni viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Ensimmäisessä nousussa kuitenkin Milatz iski ja porukka meni tasaisille palasille 5 sekunnin välein. kärjessä Milatz, toisena Emil Lindgren, Manuel Fumic ja minä. Sain tiepätkällä Fumicin kiinni. Hän ei tietenkään vetänyt, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa enää himmata, sillä takaa tuli kovia kuskeja kuten Näf. Ei uskaltanut passata. Vedin täysiä viimeiselle kilometrille saakka. Fumic pääsi ohitseni viimeiselle tekniselle osuudelle. Osuus päättyi pieneen töppäreeseen, minkä päälle pääsi juuri ja juuri. Fumic on jotenkin sen tyylinen tyyppi, että kun hän hidasti ennen töppyrää, tuli mieleeni, että hän voisi tehdä venäläiset ja pysähtyä töppäreen päälle, että joutuisin pysähtymään. Aavistin oikein. Fumic pysähtyi. Onneksi latasin eri linjaa heinikon kautta töppäreen päälle ja nyt Fumic jai paikalleen,kun minä kiisin ohi. Hän ei saavuttanut minua ennen maalia ja tulin kolmanneksi. Fumic oli hiljaista miestä, kun menin kättelemään maaliin tulon jälkeen ja kehumaan häntä hyvästä yrityksestä.

Results:
1. Milatz Moritz, GER Multivan Merida Biking Team 1:44.46,2
2. Lindgren Emil, SWE Rabobank Giant Team + 0.07,9
3. Vastaranta Jukka, FIN Trek-Brentjens MTB Racing Team +0.19,2
4. Fumic Manuel, GER Cannondale Factory Racing +0.25,4
5. Van Houts Rudi, NED Multivan Merida Biking Team +1.12,2
6. Naf Ralph, SUI Multivan Merida Biking Team +1.50,7
7. Gujan Martin, SUI Cannondale Factory Racing +1.55,9
8. Kurschat Wolfram, GER Topeak Ergon Racing Team +2.28,6
9. Moorlag Henk Jaap, NED Rabobank Giant Team +3.53,4
10. Mennen Robert, GER Topeak Ergon Racing Team + 4.09,1

 

Photo: Armin M. Küstenbrück

SM-maraton Luostolla

Jukka voitti maratonin mestaruuden tänään Luostolla. Minulle se on erittäin hyvä asia. Saan nyt jatkaa ristiretkiäni Suomen siniristipaidassa. Se helpottaa pakkaamista, kun on XCO:n ja XCM:n mestari. Kassissa on vain valkoista vaatetta. Tämän Suomen vierailun ainoa vapaa viikonloppu meni jälleen matkaillessa. Luosto on niin Suomen äärilaidoilla, että samalla vaivalla voisi lähteä eteläänkin. tänne kuitenkin tultiin. Olen hiihdellyt talvisin paljon täällä. Odottelinkin erittäin kaunista ja hienoa rataa. Odotin oikeaa elämystä. Metsähallitus oli kuitenkin järjestäjän kiusaksi evännyt oikeuden ajaa vaellusreiteillä. Kisa jouduttiin ajamaan sitten hiukan epämiellyttävällä reitillä. Rata oli korkeuseroiltaa Luostolle erittäin tasainen. Polun tai siis kohdan, missä kuskien piti ajaa, pohjaa ei taas voi moittia tasaiseksi. Se oli pelkkää pikku ryskytystä koko lenkki. Tämmöinen ajelu on erittäin rankkaa. Pelkäsin, että ranteeni katkeaa tai ainakin tulehtuu tärinän seurauksena. Maaliin onneksi niillä selvisin. Ajellassa mietin vain kuinka kavereiden, jotka ei jyskytä joka päivä metsässä montaa tuntia paikat kestävät. Suomessa ajetaan paljon täysjoustolla. En ihmettele valintaa tämän vuoden SM-kisojen jälkeen. Ongelmana on vaan, että jos lähtee ulkomaille kisoihin ja luulee, että näin mennään sielläkin, on kohtalo aika kova. Ei siellä voi ajella tanko taivaassa ja metri joustoa takana ja edessä. kisat ovat nopeita ja se voittaa kuka on herkin irtoamaan mutkasta. En nyt halua luoda mitään opettavaista ilmapiiriä, mutta jos halutaan lisää kuskeja Suomesta, ensimmäinen askel siihen suuntaan olisi alkaa järjestämään todellisia maastopyöräilykilpailuja lajille tavanomaisilla radoilla. Ei meidän tarvitse olla poikkeus kaikessa. Pyöräily on hieno laji. Ei sitä saisi yhdistää suojalkopolloilun kaltaiseen sekavaan touhuiluun.

MM-kisat Canadassa, sija 27.

MM-kisat on aina jännä kisa. Ajoin Canadassa urani ensimmäiset XCO:n MM-kisat. Ne on aika suuri tapahtuma ja kaikki toiminta siellä on aika virallista. Edellinen viikonloppu meni minulta aika hyvin Windhamissa, joten tiesin, että sitä ollaan kunnossa, mutta varasin hiukan MM-kisa lisää vauhtiin. lähtö paikka oli huono vaikka 69 ei kuulosta kauhean pahalta. Viimeisessä rivissä sitä kuitenkin oltiin. Edessä oleva kaveri oli aika arka jätkä ja tiputti vielä ketjut ekalla sadalla metrillä, joten taisin olla silloin viimeinen. Vajaan kilometrin kohdalla oli kuitenkin rankka ruoho nousu jota seurasi juostava polkuosuus. Jollain ihmemeellisillä lisäreisillä sain ohitettua noin 55 kuskia. Noiden kavereiden joukossa oli paljon koviakin miehiä. Ajattelin, että noin kovan lähdön jälkeen viisaita hitaasti lähteviä kuskeja alkaisi menemään ohi, mutta niin ei käynyt. Pysyin sijoilla noin 25 koko ajan. Toisiksi viimeisen kierroksen lopussa minulta tippui ketjut. Tai ne tippui ainakin kymmenennen kerran. Tällä kertaa ketju vaan kiilasi rungon väliin ja jouduin kiskomaan sitä käsillä irti. Kolme miestä kiisi ohi enkä heitä enää tavoittanut. Otin lopun vielä aika varovasti sillä olin niin onnessani kakkosella alkavasta sijasta, etten halunnut sitä menettää mihinkää liukkaalta kiveltä puuta päin luiskahdukseen. Tulin maaliin sijalla 27 ja olin onnellinen siihen. Olisin voinut ajaa paremminkin enemmällä riskillä ja paremmin toimivalla kalustolla. Lähdön vauhdillakin olisi jopa kovat jätkät olleet kovilla, jos olisin ollut samalla viivalla. Viime aikojen tulokset antavat paljon toivoa ja uskoa siihen, että muutamassa vuodessa voidaan ajaa kymppisakkiin.

Windhamissa Jukka 26. MM-kisat tulossa

Windhamissa Amerikassa ajattiin Maailman Cupin finaali viikonloppuna. Pitkään olin miettinyt lähtisinkö lainkaan, mutta onneksi lähdin. Kisaa edeltävinä päivinä tunsin itseni hiukan väsyneeksi aikaerosta johtuen, mutta muuten minulla oli hyviä tuntemuksia. Parempia kuin vähään aikaan. Ehkä muutama Suomessa ajettu kisa hiukan kevyemmällä iskulla oli tehnyt miehelle hyvää. Kesä kun on ollut sitä, että joka viikonloppuna tullaan maaliin silmät ristissä ja vain toivotaan, ettei tulevana viikonloppuna enää olisi kaikki hapot reisissä. Minulla on ollut myös viime kisoissa pahoja vatsakramppeja. Kauheita tuskia ajaessa ja juomat ovat jääneet kurkkuun. Nyt lähdin aika perus ravinteilla liikenteeseen. Ajoin pelkällä vedellä. Olen kameli tyyppiä joten energioista ei ole yleinsä ongelmia. Vesi kuitenkin kosti jo parin kierroksen jälkeen ja etureidet alkoivat kramppailemaan. Vedin hiukan urheilujuomaa, mutta sitten vatsa krappasi. Lopetin sen ja vedin vettä. viimeisellä kiekalla taas jalat krappasivat. Ei siis ollut ihan helppoa. Kulki kuitenkin aika hyvin. Sain aika hyvän lähdön vaikka kärsinkin yhdestä kasasta alku ruuhkissa. Minulla on kuitenkin selvästi enemmän voimaa kuin monella muulla, joten heti kun aitaan tulee pienikin tasku saan poimittua miehiä. Lähtö oli myös minulle hyvä. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat nousua. Alussa olen aina vauhdikkaalla vaihteella ja ylitän kykyni. Nousun päällä olinkin jo noin 25. Jalat olivat kyllä hapoilla ja kun tilanne tasaantuu huomaa, että on ehkä tullut vedettyä liiankin kovaa. Oli kuitenkin huippua pärjätä noinkin hyvin. Tärkeää oli myös, että ajettuani vain puolet Maailman Cupin kisoista, oli silti loppusijoitus 59. Tarkoittaa sitä, että ensivuonna ensimmäisessä Maailman Cupissa minulla on numero 59. 60 parasta saa tämän vuoden perusteella saa lähtöpaikan. Nyt ollaan Canadassa ja kisat lauantaina. Jalka tuntuu nyt ihan hyvältä, mutta saa nähdä lauantaina. Lähtopaikka on 69. Se on parempi kuin 200, mutta tältäkään paikalta ei ole kenelläkään mahdollisuuksia nousta niin ylös, että edes näkisi kärjen. Sen voi nähdä ehkä jossain mutkassa. Rata on erittäin kapea, joten ohittelu on hankalaa. Rata on aika tekninen, mutta ei mikään Turun suora kivikko. Rata on mutkikas ja jyrkkiä nousuja ja laskuja. Moni ajaa täpärillä. Ajattelin, että se on turhaa, mutta kun ihmiset hinkkaa nyt rataa, muuttuu se möykkyiseksi. Spoorit alkavat olemaan jo samaa luokkaa kuin talvella Päijänteen ympäriajossa. Jyrkimmissä laskuissa ei poljeta, mutta ei niissä voisikaan, sillä kammet ottaisivat maahan kiinni. Niin syviä on spoorit. Tarvii toivoa, että lauantaina olisi kaikki on matkassa. Saisin hyvän startin ja ajelisin pystyssä koko kisan aivan riskirajoilla. Katsotaan onko kaverit XCO:ssa löytäneet vielä uuden vaihteen MM-kisoihin. Itse vedän samaa nitkutusta kuin viime lauantaina.