Neljäntenä kautena ajaessani täysipäiväisesti maantiepyörällä minulla alkoi esiintyä selviä suoritustani ja elämäntasoani laskevia ongelmia. Jouduin harjoittelemaan aina vaan kovemmin päästäkseni hyvään kuntoon. Harjoittelu ei tuntunut hyvältä. Voimatasot olivat heikot ja yleistila epävarma ja heikko. Hain selitystä motivaatiosta, huonosta kilpailuohjelmasta, rasittavasta elämästä, sekä monesta muusta syystä. Koitin hakea syitä jatkuvasti ja mielessäni heikon vireeni syy vaihteli päivittäin. Tiimini ja ihmiset joidenka kanssa olin tekemisissä pyöräilyn takia syyllistivät minun tapaani harjoitella ja elää. Harjoittelu oli tasapaksua ja elämäni liian sekavaa. Muistan kuinka tiimin johtaja huusi minulle Almerian ympäriajossa, johon osallistuin suoraan viisi päiväisen Valencian ympäriajon jälkeen ilman yhtään välipäivää. Valenciassa olin tippunut porukasta jokaisena päivänä ja keskeyttänyt kisan viimeisenä päivänä ensimmäiseen nousuun, kun minulla ei vaan ollut jaloissa mitään ja olin pikku kuumeessa. Almeriassa olin taas tippunut porukasta, mutta pääjoukon hiljentäessä vauhtiaan sain sen kiinni. Tottakai minun tehtäväni oli mennä hakemaan huoltoautosta pulloja. Pulloja siinä paitani alle laittaessa tiimipomo Adri mietti mukavasti ääneen huonon tasoni syitä ja huusi, että ei se kotisohvalla laiskottelu ainakaan tilannettasi paranna. Oli lähellä, etteivät pullot lentäneet takaisin autoon. Harjoittelin kuitenkin 30 tuntia viikossa, punnitsin ruokani, venyttelin päivittäin, enkä muutenkaan tehnyt mitään muuta kuin suorituskykyäni parantavia asioita.
Oloni kuitenki säilyi huonona ja kausi eteni huonoine tuloksineen. Lääkärit sanoivat vian olevan päässä. Sinänsä outo diaknoosi ilman tutkimuksia voimattomuuteen ja yleiseen väsymykseen. Kauden puolessa välissä tiimini Rabobank ilmoitti, ettei sopimus jatku enää. Silloin lopetin pyöräilyn henkisesti ensimmäistä kertaa todeten, että ehkä olen tehnyt sitä jo tarpeeksi ja elimistöni ei tykkää siitä enää.
Jatkoin kuitenkin harjoittelua, mutta minun oudot oireeni jatkuivat. Minua alkoi närästää aina ajaessani, hengitys oli vaikeaa ja useana päivänä olin todella voimaton. Ihan kuin jalkani eivät olisi olleet omani.
Sain kuitenkin seuraavaksi kaudeksi sopimuksen Belgialisesta ammattilaistallista. Kauden alussa pyörä kulki aivan törkeän kovaa. Olin itse aivan ihmeissäni ja onnessani. Tein kuukauden uskomattomia tuloksia. Ihmiset jotka olivat mollanneet minua alkoivat taas nuoleskelemaan ja elämä hymyili. Söin tällöin närästys lääkitystä, sillä minun oli närästänyt niin pahoin, etten pystynyt puhumaan aamuisin. Lääkkeiden vaikutus kuitenkin katosi pikaisesti ja oloni alkoi huononemaan. Kokeilimme nappuloita jotka auttoivat ruuansulatusta ja geeliä joka tekisi vaahdon vatsaan ja näin ehkäisisi närästyksen. Tein tällä lääkityksellä vielä muutaman hyvän kisan kunnes yhtenä aamuna lenkille lähdettyäni jalat lopettivat yhteistyön. Jaloista kotosi täysin voima. Mummupyöräilijät ajelivat ohitseni. Hyvä kun selvisin kotiin.
Ei muuta kuin lääkäriin etsimään syitä. Teimme seuraavat tutkimukset: Vatsan tähystys, vatsan varjoainekuvaus (epäilimme palleatyrää ja keliakiaa), kokeilimme vatsan hermoston lamauttavia lääkkeitä, tutkimme verestä eri viirukset, hiivatutkimukset ja lääkekokeilut, koitimme selvittää allergioita, koitin eri ruokavlioita. Mitään ei löytynyt, mutta ei jalatkaan tuntuneet omilta. Paikallinen kiropraktikko sanoi , että minulla on hiivasyndrooma. Aloin toteuttamaan hiilihydraatitonta ruokavaliota, jota jatkoin kolme kuukautta.Sain taas laiskan ja päävikaisen maineen tiimissä, mikä antoi minulle myöhemmin potkut ilmoittamatta siitä edes minulle.
Tulin Suomeen ja täällä tehtiin jälleen tutkimuksia. Päädyimme kaiken johtuvan huonosta ryhdistä ja aloin tekemään liikkuvuus ja ryhtiharjoituksia. Epiäilmme edelleen keliakiaa ja laktoosi intoleranssia joten jatkoin tiukkaa ruokavaliota.
Kesä ja syksy meni vaivojen kanssa painiessa. En oikein tiennyt mitä tekisi. Jatkaisinko urheilua vai lopettaisiko kokonaan.
Itsenäisyyspäivän tienoilla menin kavereiden suosittelemaan Voice massage hoitoon. Se tuntui auttavan todella paljon. Hengitykseni alkoi toimia ja kauden alussa olin taas hyvässä kunnossa. Mutta kuntoa kesti jälleen vain kaksi kuukautta ja jalat katosivat täysin. Mukana oli myös kovat vatsavaivat. Näköni alkoi heikkenemmään, esiintyi huimausta, polulla oli mahdotonta ajaa ja kävelykin oli vaikeaa. Tutkimme jälleen keliakiaa, mutta mitään ei löytynyt. Epäilimme munuaissairautta ja teimme kaikki mahdolliset testit sen varalta, tutkimme kaikki sisäelimet ja useita putkiloita verta. Ei mitään löydöksiä. Olin terve. Hain jopa apua kiinalaisesta lääketieteestä akupunktioineen ja parempine elämäntapoineen. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan.
Kuntoni alkoi kuitenki taas hiukan parantua syksyä kohden, kun olin ollut taas puoli vuotta ajamatta. Vatsa alkoi toimia ja sain sitä kautta lisää virtaa. Huimaus ja outo olo päässä ei kuitenkaan kadonnut. Niskat menivät kovaan jumiin säännöllisesti ja selkä oli kipeä. Olin kuitenkin sen verta hyvässä kunnossa, että lähdin seuran hiihtoleirille. Siellä kerroin kuulumisiani eli sairaskertomustani Tomi-Pekka Riihivuorelle. Hän suositteli minulle Kokkolalaista hierojaa, joka on parantanut sairaampiakin kuin minä. Kuuntelin ja hiukan kiinnostuinkin, mutta asia jäi siihen. Usean vuoden sairastelun jälkeen olen kuullut niin monesta parantajasta, ettei niistä enää jaksa aina innostua. Ei jaksaisi aina tulla toiveikkaaksi parantumisestaan ja sitten taas pettyä. Kuitenkin Kokkolan mies jäi vaivaamaan mieltäni ja minun oli pakko varata hänelle aika kuukautta myöhemmin, jos sieltä löytyisi kuitenkin apu.
Soitin Kokkolaan ja itse Leo Saario vastasi puhelimeen. Kerroin hänelle ongelmistani ja hän sanoi: -No tule tänne niin kyllä se vika löytyy. Eikö kuulostakin oudolta, että sanon näin varmasti, mutta usko poika vaan. Menin hänen luokseen alle viikko soitostani. Olin toiveikes, mutta en nyt aivan leijunut, koska olen pettynyt liian monta kertaa. Olin Kokkolassa kaksi tuntia ajoissa. En halunnut menettää ajastani minuuttiakaan. Menin vielä Leolle tarkastamaan, että varmasti olen oikeassa paikassa tuntia ennen aikaani. Siellä oli edellinen vielä jonossa joten palasin tuntia myöhemmin. Leo otti minut vastaan ja käski seistä suorassa. Tein parhaani jääden kuitenkin hiukan käppyrään. Leo sanoi minulla olevan issias, ja että se oli kaikkien vaivojeni takana. Ajattelin, että no yksi diaknoosi lisää. Hoidon alettua aloin kuitenkin uskomaan Leon sanoihin ja diaknoosiin. Hän löisi minusta niin kipeitä paikkoja, ettei sitä kokematta usko. Esitin useita kysymyksia vaivojani koskien aina, kun tuskiltani sain sanoja suustani. Sain ensimmäistä kertaa varman oloisia vastauksia. Lopuksi kysyin vielä sitä ratkaisevaa asiaa. Onko minulta nyt löydetty joku sairaus ja onko se parannettavissa? Sain kerrankin vastauksen ilman ehkäpä tyylisiä sanoja. Minulla on issias ja Leo lupasi sen parantaa ennen ensi kesää. Kyllä se vähän tuntuu, mutta eikö nyt vähän kipua kestä. Tänä talvena tulenkin käymään viikottain Kokkolassa siliteltävänä ja nähtäväksi jää, missä mennään keväällä.
Viimeisimmät kommentit