JUKKA VASTARANTA

Jukka nähdäänkin vaihteeksi maantiellä

Blogini ei ole aivan ensimmäinen tietolähde, joka continental-tason SP Tableware-Gatsoulis Bike tiimistäni kertoo, mutta joitakin varmaan kiinnostaa miksi jälleen onkin maantiepyöräily vuorossa. Kauan kestäneiden ja edelleen vaivaavien lihasongelmien takia maantie joskus jäi. Luulin silloin, että en enää pidä lajista. Lopetin sen kokonaan. Olin välillä yli vuoden koskemattakaan maantie pyörään. Silloin aloin ajaa uudestaan enemmän maastossa. Maasto on todellinen harrastukseni. Onnailen ajella kuraisilla paluilla ja vähän suditella. Se on huippu hommaa. Viime kauden ajoin kisoja käytännössä vain maastossa. Kokeilin vauhtia ulkomaillakin ja vauhtia löytyikin. Minulla oli tunne, että pystyessäni jälleen harjoitteluun kunnolla, voisin tehdä maastosta itselleni työn. Päätinkin jo mielessäni, että näin tapahtuu. Kuitenkin kauden tullessa loppuun ei minulla ollut mitään suurta tulosta taskussa. Jos täältä perämetsästä pyrkii Euroopan talliin, on oltava Saksan poikaa aika paljon parempi ja minulta jäi puuttumaan se tulos, jolla voisi läpimurron tehdä. Olinkin siis ilman tallia. En halunnut jatkaa ensi kautta puoli kaasulla, eli töissä käymällä ja menemällä maailman kärjen kanssa samalle viivalle. Se ei ole minun juttu. Halusin taas saada mahdollisuuden harjoitella kunnolla. Pidän siitä, että minulla on aikaa venyttää kaikki vähän turhemmatkin lihakset jaloista. Ettei ole aina kiire pois harjoittelemasta vaan saa satsata oikein kunnolla. On hienoa kun hommat on omasta itsestään kiinni. Voi oikein mässäillä sillä, kun aikaa olisi tehdä vaikka mitä, mutta ainoana esteenä on, kun ei vaan jaksa satsata enempää. Voi siinä sitten syyttää itseään. Maastopyöräily ei pystynyt luomaan puitteita tähän ja maantie pystyi. Valitsin siis maantien. Toisena syynä valintaan on myös se, että aina kun minulla kulkee maastossa, mietin, että pärjäisin varmaan maantielläkin. Mieleen tulee aina, että maantiellä katsotaan oikeasti kuka on kuski. No nyt sitten kurvaillaan metsässä vaan huvikseen ja katsotaan maantiellä tulisiko minusta tällä yrittämällä kuski.

Lamminpää XCM

Lamminpäässä kilpailtiin tänään XC-marathonin finaalissa. Lamminpäässä on hienoa harjumaastoa ja sinne olikin saatu tehtyä hieno 30km lenkki, joka kierrettiin kaksi kertaa. Kilpailu lähti liikkeelle rauhallisesti, sillä ensimmäiset kilometrit olivat vauhdikasta latupohjaa. Kun saavuimme ensimmäiselle polulle, kiristin hiukan vauhtia. Vauhtiin pystyi vastaamaan vain Kananen. Jatkoimme matkaa kahden, mutta huomatessani etten saisi Kanasesta vetomiestä, yritin irtiottoa. Ensimmäinen yritys oli alamäessä. Alamäki on yksi lempi poluistani, joten tunnen sen erittäin hyvin. Ajoin mäen hiukan ylittäen oman tasoni ja molemmat renkaat lähtivät alta. Onni oli kuitenkin matkassa ja pienen luisun jälkeen pitoa taas löytyi. Kananen jäi hiukan, mutta seuraavalla tasaisella hän iski kantaani muutamalla vahvalla polkaisulla. Yritin uudestaan kilometriä myöhemmin jälleen tutulla teksnisellä polulla. Polku ei ole kovinkaan vaikea, jos ajaa hiljaa, mutta vauhti tekee siitä teknisen. Polulla on nopeita pimeitä mutkia ja on tiedettävä, mitä mutkan jälkeen odottaa, jos haluaa mennä lujaa. Annoin siinä kaikkeni ja Kimmo jäi. Sitten koitin pitää reipasta vauhtia loppuun saakka ja eroa syntyi tasaisesti. Maalissa sitä oli selvän laisesti ja ajoin sekä fiinaalin, että Marathon cupin voittoon. Nyt kausi on ohi.

Viron pyöräkisa

Menneenä viikonloppuna taisteltiin Euroopan mestaruudesta Virossa. On vaikea sanoa oliko mitallit jaossa maastopyöräilystä vai maantiajosta. Kisa ei ollut oikeastaan mikään normaaleihin lajeihin kuuluva kilpailumuoto. Virallisesti kisattiin kuitenkin maastopyöräily marathon mestaruuksista. Rata kilpailussa oli pelkkää hiekkatietä. Suurin osa kuskeista ajoi täysin jäykällä maastopyörällä. Mukavaahan se ei ole, mutta se oli varmasti nopein vaihtoehto. Kilpailu eteni kuin maantiekilpailu. Ajoimme hyvää vauhtia tuhannen miehen jonossa, kunnes kilpailun puolessa välissä oli pieni kurakko, jossa porukka katkesi ja kärkeen muodostui noin 30 ajurin ryhmä. Olin itse ryhmässä mukana ja ajoimme jo kilpailun ensi kilometreillä irti lähtenyttä kaksikkoa kiinni melkoista vauhtia, mutta kärkikaksikko vain kasvatti etumatkaa. He pysyivät irti maaliin saakka. Itse taistelin kilpailun himmeimmästä mitalista viimeiselle viidelle kilometrille saakka. Siinä oli kilpailun toinen kurakko ja joku kaatui eteeni, pakottaen minut pysähtymään. Porukka jatkoi matkaa täyttä vauhtia, enkä kovasta rutistuksesta huolimatta päässyt enää viittä sekuntia lähemmäksi ja sain viimeisilla suorilla osuuksilla katsella kuinka hyvä sijoitus menee karkuun. Otti hiukan päähän, mutta ei jalkani olisi kirin voittoon asti yltäneet. Olivat ne niin rikki. Mutta voisi ajatella, että olisin ainakin muutaman kaverin kirissä päihittänyt. Enhän kuitenkaan ole mikään hitain mies. Nyt sijoitus oli 20. Kisasta jäi huono maku niin epäonnen, kuin myös radan puolesta. Toivottavasti tulevissa arvokilpailuissa maastokisat ajetaan metsässä ja maantikisat maantiellä.

XCM SM-kisat Kouvola

Maastopyöräilyn marathon Suomen mestaruudesta taisteltiin kouvolassa. Kouvolaan oltiin saatu aikaan erittäin hieno ja monipuolinen rata. Voi sanoa, että vaivaa oli nähty. Muutenkin kisat oltiin järjestetty hyvällä tyylillä. Kisa lähti liikkeelle leppoisasti tasaisella vauhdilla. Kärkeen kuitenkin muodostui alle kymmenen miehen kärkiryhmä, joka taittoi matkaa huveten pikkuhiljaa. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ryhmässä itseni lisäksi olivat Kananen, Ojala ja Kangaskokko. Iskin viimeisen kierroksen ensimmäisessä nousussa ja kaverit eivät pystyneet vastaamaan vauhtiini. Isku tuntui pahalta pitkän saamaa vauhtia junnauksen jälkeen, mutta kun vauhtiin alkoi tottua, alkoi myös eroa syntyä. Maaliin saavuin selvällä erolla ennen toiseksi ajanutta Kangaskokkoa ja kolmanneksi tullutta Kanasta. Naiset voitti Ketonen.

Nuuksion Pitkäjärven ympäriajo

Kisa lähti liikkeelle maantiemaiseen tyyliin rauhallisesti kunnes Mikko veti ensimmäisellä polkuosuudella porukan riekaleiksi. Olin ainoana hänen mukanaan. Ajoimme hetken yhdessä hiekkateillä hyyvää vauhtia ylläpitäen kunnes renkaani tyhjeni. Mikko jatkoi matkaa ja minä jäin rengastöihin. Kuskeja pyyhälsi ohitseni ja minä yritin saada teippaamiani työkaluja käyttövalmiiksi. Aikaa tuhrautui taas renkaan vaihdossa liikaa, mutta pienen lepotauon jälkeen jalka on aina kuin uusi ja takaa-aja alkoi räväkästi. Sain kärjen (Mikko, Ojala) kiinni kuitenkin vasta kilpailun loppupuolella. Veljeni hoiti iskuhommat ja jätimme Ojalan pienessä nousussa ajaen yhdessä kaksoisvoittoon. Renkaani suoti taas ilmaa ja sillä ei selvinnyt enää kisan jälkeen pyöränpesupaikalle. Illalla tehdyissä etsinnöissä selvisi renkasrikon syyksi viisi milliä pitkä metallin siru. Siellä se törrötti kumissa.

Tulokset: Vastaranta J, Vastaranta M, Ojala

Paloheinä XC

Edelliskerran olin Paloheinässä yli kymmenen vuotta sitten kisoissa. Nyt oli aika tehdä paluu ruohikkonyppylälle. Kisassa oli tällä kertaa mukana ensimmäistä XC-cupin kisaan verrattuna kovempia kuskeja. Veljeni ja Kananen olivat paikalla. Kananen avasi kauheaa kyytiä ja ajattelinkin, että en pysty jatkamaan tätä kauaa. Hinkkasin kuitenkin perässä, koska maastokisoissa kuuluu ajaa aina täysiä. Kimmo onneksi hellitti vauhtia hieman ja metsäosuuksilla huomasin olevani nopeampi. Toisella kierroksella iskinkin polulla ja aloin tekemään kaulaa Kimmoon. Kisa oli kuitenkin tällä kertaa ihan kunnon kisa ja joutui ajamaan koko ajan täyttä vauhtia.

Radasta oltiin montaa mieltä, mutta mielestäni se oli mukavan nopea teknisine osuuksineen. Hienoa oli, että tie suudet olivat asfalttia purun sijaan, joten pyöräkin liikkui niillä herkästi. Rata oli hieno ajaa, mutta ei ulkopuolinen ohi kulkeva henkilö voinut tietää, eikä saada millään selville, että Paloheinässä oli kisat. Olisi hienoa ratkoa paremmuutta Suomen kovimmissa XC-kisoissa, jos paikalla olisi edes maalivaate. Olisi myös mukavaa pyytää tuttuja katsomaan kisoja, jos ei tarvitsisi hävetä, kun he eivät löydä lähtöaluetta.

Paljon on taas tapahtunut

Viimeisestä tarinasta on kulunut jo aika kauan ja sivuja ei ole tullut päiviteltyä. Suurena syynä siihen on ollut, että työskentelen nykyisin R-Tech:ssä pyörämyyjänä. Siihen päällee sitten treenit ja muut sähläykset, niin ei sitä tarinaa ehdi heittää. Tässä nyt kuitenkin viimeisen kahden kuukauden mullistavimmat asiat.

Tärkeä juttu oli, että Norvasto tarjosi R-Techistä minulle hommia. Työskentelen sielä niin paljon kuin treeneiltä kerkiän. Yleensähän se menee niin päin, että treenataan niin paljon kuin töiltä ehtii. Sain R-Tech:stä vielä maasturinkin alle kaiken lisäksi. Minulla on nyt taas mahdollisuus toteuttaa unelmaani ja pyrkiä maailman huipulle pyöräilyssä. Tavoite ei ole laskenut vaikka vaikeaa on ollut ja on edelleen. Ehkä kaikki ongelmat on vain lujittanut ajatusta siitä, mitä todella haluan tehdä.

Huhtikuun alussa ehdin käymään etelässä ajelemassa ja katselemassa aurinkoa. Hinkkasin maantiepyörällä ihan kunnon lenkkejä. Kulki yllättävän hyvin, sillä enhän ollut ajanut kahteen vuoteen, kuin kymmenen kertaa maantiepyörällä. Huonon pohjan kyllä huomasi pitemmillä lenkeillä. Lihakset tuntuivat pistelevän sisältäpäin.

Suoraan etelästä TS-kortteliin. Ihan hyvä jalka, mutta meinasin osua lentävään keilaan. Se siitä sitten.

Sitten oli vuorossa Susi-ajot. Siellä oli taas jalka ihan ok. Ei mikään hyvä. Pari kaveria irti meidän oma mies mukaan lukien, joten kolmas sija jäi minulle pitkän kirin jälkeen, jonka avasin 700m ennen maalia. Maantie kisojen ja lenkkien jälkeen olen aina kauheassa jumissa. Mies ei vielä kestä oikein jäykkää maantiellä ajamista. Käynkin edelleen Kokkolassa kerran viikossa hieronnassa.

Eilen olikin vuorossa kauden ensimmäinen maastokisa Kangasalla. Voitin ihan mukavalla erolla seuraavaan. Edellisestä urheilukilpailun voitostani olikin kulunut jo melki kolme vuotta. Silloin voitin Ster Electro Tourin (2.HC) yhden etapin. On ihan kiva palata voittoihin. Se kuitenkin antaa motivaatiota ja uskoa treenailla.

Eli tällä hetkellä menee ihan hyvin. Terveys on mennyt parempaan suuntaan. Minussa on kuitenkin vielä hieromalla esiin saatavia tehoja jäljellä aika lailla ja hoitoja tarvii jatkaa vielä pitkään. Vauhtikaan ei ole vielä riittävällä tasolla. Koitan nyt treenailla sopivasti ja koittaa sitten Juhannuksen jälkeen, jos miehestä olisi vielä pyöräilijäksi. Olisi hienoa,kun happi kulkisi ja tuntuisi, ettei reisiin saa millään happoja. Sitä odotellessa.

Neljä kisaa lisää

Ahvenistosta vain kahden päivän tauon jälkeen oli vuorossa iltahiihdot Nokialla. Miehiä oli paikalle tullut reilut 30. Heitä mukaan oli innoittanut iso taulutelkkari. Jopa kuisma taipale oli ajellut nelisen tuntia, jotta voisi saada tuon vempaimen kotiinsa. Itsellä kisaan oli hiukan odotuksiakin. Ahvenistolla olin ollut aika kovassa iskussa vaikka laskuasennon takia sijoitus jäikin heikoksi. Nokialla minulla luisti suksi ja olin koko kilpailun ajan hyvässä kisarytmissä eli täysiä mentiin. Tuloksissa hiihdin yhdeksänneksi. Mielestäni se oli hyvin ja mikä oli parasta, mies tuntui olevan kunnossa.

Nokiasta yli viikon päästä taisteltiin piirinmestaruuksista Valkeakoskella. Kisasta voi sonoa sen, että se otti päähän jo lukiessani latukarttaa ja hiihtäessä pehmeässä ja kivisessä lumessa tasankoja ei tunne muuttunut. Kisan kruunasi vielä kolmisen kilometriä vaivannut vatsakramppi ja tuloksissa muutama niukka tappio. Sijoitus oli kuudes.

Pidin parin viikon kisa tauon. Tauon aikana harjoittelu oli kamalaa. Selkä oli todella jumissa ja mies aivan mutkalla. Vanhat vatsavaivatkin alkoivat näyttää uutta tulemistaan. Kuitenkin selkä parani juuri ennen seuraavia kisoja. Hiihdin viime perjantaina Ryhti sprintin Lamminpäässä. Matkana oli 2.5km. Veryttelyt jäi tekemättä vielä kuitenkin vaivanneen selkäni takia, mutta kisassa ei ollut kauheita tuskia. Hiihdin räväkästi, mikä ei ole hitaan miehen maineen omaavalle kaverille tavallista. Olin toinen vain 2s kärkeen.

Sitten vuorossa olikin kisat hyvinkäällä. 10km vapaata taas tasangoilla. Hiihto kulki aika hyvin. Veryttelyt jäi taas vähäisiksi ja selkäni takia lähtö viivalla ei ollut kauheaa kisaiskua. Kisassa kuitenkin hiivuin tasaisen tappavasti eikä minulla ollut oikein mitään vaikeuksia. Oli tasaisen nahea kisa. Olin kuitenkin tunteeseen erittäin tyytyväinen vaikka se toikin vain vaatimattoman 11. sijan. Tunne antoi uskoa, sillä minua ei nyt rajoittanut muu kuin se, ettei kunto riittänyt parempaan. Aivan toinen juttu on kuitenkin se, että mikä rajoittaa edelleen kuntoa. Aika varmaksi voi jo sanoa kaiken johtuvan lihaskireyksistä. Lihakseni kun ovat hierojani mukaan 50 vuotiaan tasolla.

Taas treenaillaan ja odotellaan uusia koitoksia. Seuraavat taitavat olla Kaupissa iltahiihdot. On aina hienoa hiihtää pimeässä, koska siellä vauhti tuntuu aina kovemmalta.

Ahvenisto Talvi-GP

Kauden kolmeas hiihtokilpailuni oli Ahvenisto Talvi-GP. edellisestä kisastani oli kulunut kuukausi, sitä edeltäneestä kaksi kuukautta ja vielä mennessä yksi kisa taaksepäin oli aikaa kulunut jo viisi vuotta. Vauhdikkaita harjoituksia en ole tehnyt lainkaan, mutta minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että voisi kulkea.

Kilpailu hiihdettiin yhteislähtönä. Miehiä oli 35 lähdössä ja olin viimeisessä rivissä. Latuhan oli tietenkin vain yhden hiihtäjän mentävää, joten sijoituksia oli hyvin vaikea parannella. Tein kuitenkin hiihtäjä etiketistä poikkeavan ohitus tempun ensikilometreillä. Nousin 15 sijaa, vedin mahalleni ja joku suuri mies hiihtäjä huusi minulle armeijan tyyliin hiukan kimmastuneena teostani. Huuto kaikuu varmaan edelleen Ahveniston hiukan kolkolla stadionilla. Tilanteesta päästiin kuitenkin jatkamaan ja saavutimme kärkiryhmän. Kuitenkin jo ensimmäisessä isossa laskussa sain huomata laskuasennossani olevan puutteita ja jäin porukasta. Vedin vielä porukan kerran kiinni, mutta jäin jälleen. Sen jälkeen otin hiukan rauhallisemmin kilpailumeiningin haihduttua. Sijoitus painui aika kauas.

No tunne hiihdosta ei ollut hullumpi, joten voi odottaa kunnon olevan menossa parempaan suuntaan. Ylipainoa miehellä on vielä ainakin 5kg ja muutenkin kunto ei ole lähelläkään huippua. Tarvitsee vain edelleen malttaa hinkata hissua ja käydä hieronnassa, niin eiköhän se siitä.

 

Kuva on siitä ainakin viisi vuotta sitten käydystä kilpailusta, mutta pipokaan ei ole vaihtunut.

Pari kuukautta treeniä

Siitä päivästä kun kävin Kokkolan hierojalla ensimmäistä kertaa, on kulunut jo melki kaksi kuukautta. Käyntejäni on kertynyt kuusi. Joka kerralla minua on hierottu kaksi tuntia kovin ottein. Hieronnan jälkeen on aina piesty olo. Seuraavakin päivä menee palauttelun merkeissä. Minulla on kuitenkin taas ollut toivoa paremmista päivistä, sillä todella uskon, että Leo löysi minusta vian ja osaa sen myös parantaa. Tämän motivaation turvin olen taas palannut vanhaan harjoitteluuni ja harjoitellut täysin ammattimaisesti kahta kertaa päivässä hiihtäen. Pyörään en ole vielä koskenut. Harjoittelukin on ollut hyvin matalatehoista sillä lihaksilleni ei ole hyväksi tällä hetkellä mennä hapoille. Hieronnasta on ollut muutakin hyötyä, kuin vain motivaatiopuolella. Ennen minua vaivanneet näköhäiriöt ja huimaus on kadonnut miltei täysin. Muutenkin mies tuntuu paljon rennommalta. Ei kiristä aivan joka päivä joka paikkaa.

Mies ei ole vielä kuitenkaan kunnossa. Hieronta kertojakin tulee käytyä varmaan vielä lukuisia ja kun hieronnalla on saatu lihakset taas terveiksi menee niiden entiselleen palautumiseenkin vielä puoli vuotta. Mutta mikäs siinä treenaillessa, kun tuntee menevänsä jatkuvasti parempaan suuntaan.